Yhteystiedot

Jukka
Salokannel
15100 Lahti
040 123 4567

Päivitystä jäljempänä olevaan juttuun (6.3.2013)

Tuossa alkuperäisessä jutussani oletin SIL:n nykyisen hallituksen olleen TraFi -avustuksen tilanteesta melko pihalla ja siksi nuo Liiton saneeraustoimet jouduttiin aloittamaan paniikki-aikataulussa alkusyksystä 2012.

Ei se ihan niin ollut. Kyllähän nuo TraFi -avustusasiat ovat olleet SIL:n nykyisen hallituksen tiedossa ainakin 2011 loppuvuodesta alkaen. Aikaa toimia harkitummin olisi siis ollut paljon enemmän kuin nyt kvartaalitalousmetodilla tehtiin. Silti ongelmien perussyy on siellä vuosissa 2004-2007, kuten jutussani esitän. Silloiset toimijat ovat yhä selityksen velkaa. Miksi vääjäämätöntä toiminnan laskevaa suuntaa ja talouden puutteita ei havaittu silloin kuin olisi pitänyt?

Mitä minä sanoin, Suomen Ilmailuliitto (8.2.2013)

Kirjoittelin Suomen Ilmailuliittoon (SIL) liittyvän kirjoituksen näille sivuille 25.11.2011, ”Ilmailulajien asema Suomen Ilmailuliitossa”. Otsikko oli tuolloin ehkä hieman ohi aiheen, ei ollut niinkään kysymys SIL:n lajeista, vaan koko SIL:n tilanteesta. Mutta jäljillä olin.

Viime syksynä (9/2012) räjähti pommi, SIL joutui pika-aikataululla käynnistämään koko Ilmailuliittoa koskevat saneeraustoimet. Toiminnanjohtaja vapautettiin tehtävistään, samoin muutakin henkilöstöä. Tappiolla kyntävä tarvikekauppa SIL-Shop lopetettiin ja toiminta luovutettiin muutaman kuukauden aikataululla sen entisille työntekijöille. Tarvikekauppa jatkaa, mutta muualla näiden uusien omistajien toimesta. Myös ILMAILU-lehti ulkoistettiin kaupalliselle julkaisuyhtiölle. Lehti oli ollut jo ennen tätä vaikeuksissa sisällön, ilmoitustuottojen, henkilöstöongelmien ja ilmestymisaikataulujen kanssa. Nykyinen ulkoistaminen on osoittautunut paitsi kalliiksi niin myös sisällön osalta harrastajien vieroksumaksi. Toimitaloa Malmin lentoasemalla uhkaa myyminen, mikä olisi todellinen takaisku. Kaiken lisäksi SIL:n strategiat ovat olleet ilmeisen epäonnistuneita, liian ympäripyöreitä ja toteutukset puutteellisia tai olemattomia.

Koko SIL:n saneerausoperaatio on tietenkin vielä kesken, eikä mitään ihan varmaa lopputulosta ole tiedossa.

Mistä kaikki tämä johtuu? Osa tuli jo lueteltua tuossa edellä. Mutta tilanteen varsinaisesti laukaisi tieto Liikenteen turvallisuusvirasto TraFin avustuksen lakkauttamisesta. Ainakin aiemmin maksetussa muodossa. Avustusta on maksettu todella kauan Ilmailuliitolle viranomaistoiminnan valvonnassa avustamisessa. Avustus on ollut välillä Liikenne- ja viestintäministeriön maksama, mutta nyt viimeksi siis TraFin kautta. Toki vuositilitykset on tehty asianmukaisesti, mutta avustus on silti ollut yleisavustuksen luonteinen. Summa on ollut SIL:n talouden mittakaavassa huomattava.
 
Tämä tilanne muuttui radikaalisti. Avustuksen saaminen olisi jatkossa pitänyt muuttaa palveluperustaiseksi. Siis jokaista SIL:n suorittamaa harrasteilmailun valvontaa koskevaa toimenpidettä tai työtuntia vastaan olisi saatu valtiolta korvaus. Tämä viranomaisen avustamiseen liittyvä toiminta olisi pitänyt organisoida kokonaan uudelleen. Organisointi ei näyttänyt taloudellisesti kannattavalta ja viranomaistyyppinen toiminta olisi ollut jatkossa SIL:n toiminnassa entistäkin hallitsevampaa. Uudelleenorganisointi ei toimivan johdon mielestä ollut realistista tai järkevää.

Vuoden 2012 kuluessa SIL:n hallitukselle siis valkeni, että taloudessa on ammottava aukko ja hyvät päivät ovat lopullisesti ohi. SIL:n talous oli parinkymmenen vuoden ajan varsin hyvässä kunnossa ja ehkä juuri siksi mahdollistanut tietynlaisen samoihin asemiin jumiutumisen, epäolennaisten asioiden saadessa ylivallan. Voidaan puhua pöhötaudistakin.

Suomen Ilmailuliitossa nyt tapahtuvat muutokset ovat niin suuria, että sellaisia ei sen yli 90-vuotisessa historiassa ole tapahtunut montaakaan kertaa.  Jäsenistön ei tule hyväksyä tapahtunutta ja menossa olevia saneeraustoimia ilman jälkipyykkiä. Syyllisten etsimisestä ei niinkään ole kysymys, vaan siitä, että todella tiedetään tapahtumien vaiheet, avataan asiat myöhempää historiankirjoitusta varten, sekä vedetään johtopäätökset.  Tämä ei voi mennä pelkästään läpihuutojuttuna, ihmisiä on irtisanottu, tärkeitä toimintoja on lopetettu, liiton toimintakykyä on vaurioitettu pitkäaikaisesti.  Järjestön tulee tämä tapahtunut romahdus ja erityisesti sen juuret selvittää siis pikaisesti ja julkisesti.

Jotenkin ymmärtäisi, jos vaikeudet olisivat kaatuneet yhtäkkiä päälle. Edeltä kävi kuitenkin jo ilmi, että erinäiset vaikeudet olivat jo vuosia jatkuneen oireilun seurausta. Lopullisesti asian niittasi tieto TraFin avustuksen loppumisesta ja samalla rahoituspohjan katoamisesta nykytoimintaan. Nykyinen hallitus tekee sen mitä on pakko, mutta tulipalokiireellä ja yllätettynä. Ei olisi tarvinnut, jos liiton takavuosien johto olisi tajunnut nenän edessä olevat näkymät ja toiminut oikein. Olisi ollut aikaa sopeutua tulevaan jo vuosien ajan.

Toiminnanjohtajalla ja muullakin henkilöstöllä on ehkä ollut osuutensa, myönnetään. He kuitenkin pyörittävät päivittäistä toimintaa arjen paineissa. Vaatisi heiltä erityistä kykyä ja näkemystä nousta tekemään omia esityksiään hallituksen tekemiin linjauksiin tai ottaa kantaa niiden puuttumiseen. ”SIL-henkisessä” toiminnassa sellaisesta olisi päässyt työnhakujonoon jo paljon aikaisemmin. Toiminnanjohtajalta olisi ehkä vaadittu enemmän talousosaamista, mutta melko lailla taloudellisen ja toiminnallisen tilanteen vankina palkattu henkilöstö aina on. Toiminnanjohtaja on sitä paitsi jo vastuunsa kantanut. Laittaisin toiminnanjohtajan tai yleensäkin henkilöstön piikkiin näistä takavuosien seurauksista sittenkin melko vähän.

En halua esiintyä SIL:n takavuosien toiminnan yksityiskohtien asiantuntijana. Mutta mahdollisuus tehdä havaintoja ja saada hiukan keskeistä tietoakin oli olemassa, sillä työskentelin Suomen Urheiluilmailuopisto Oy:ssä vuodet 1996–2006 (SIL omistaa yli 80 % SUIO:sta). Liitolle kasautuneet ongelmat muodostuivat pitkän ajan kuluessa ja olivat rakenteellisia. Silti ne olivat hyvinkin pienellä tarkastelulla nähtävissä hyvissä ajoin. Mielestäni vuosina 2004–2007 olisi viimeistään pitänyt huomata mitä on tapahtumassa. Silloiset hallitukset ovat mielestäni päävastuussa eräänlaisesta ”antaa mennä” – politiikasta. Hallitukset 2004–2007 ovat selityksen velkaa. Keskeisiä nimiä ovat ainakin mm. Hannu Halonen, Ville Kajala, Turo Turja, Ismo Aaltonen ja Simo Kettunen. Tietysti hallituksissa noihin aikoihin oli enemmänkin porukkaa mutta joidenkin rooli lienee ollut vähäisempi. Hallitus joka tapauksessa kantaa vastuun kokonaisuutena. Myös SIL:n henkilöstö oli mielestäni epätietoinen toiminnan päämääristä ja tarkoituksesta, selkeä linjaus puuttui.

Varoitin liiton hallituksen jäseniä useita kertoja tästä Liikenneministeriön/TraFin avustuksen hataruudesta. Se oli jo silloin ns. valtionapujen kummajainen, eikä sellaisia myönnetty enää missään muuallakaan. Valtionapuympäristö oli jo muuttunut. Näistä keskusteluista minulla on jopa muutama dokumenttikin. Kaikki joiden kanssa keskustelin, sanoivat olevansa asiasta jollakin tasolla jo tietoisia. Mutta missä olivat toimenpiteet?

Ihmeen vähälle huomiolle jäänyt seikka on myös SIL:n vuoden 2006 tilinpäätöksen jättimäinen tappio. Se ei pistänyt Liittoa aivan polvilleen, mutta koskaan siitä ei täysin myöskään noustu, tilinpäätökset sen jälkeen olivat selkeästi alemmalla tasolla kuin aikaisemmin.
 
Nykyistä hallitusta ei voi katastrofista syyttää. Se on tehnyt suunnilleen ne toimenpiteet kuin pitääkin, niin epämiellyttäviä kuin ne ovatkin. Toimitalon säilyttäminen olisi keskeistä ja Ilmailu-lehden tulisi palata harharetkeltään, - edes välivaiheiden kautta - omaan hoitoon.
 
On kokonaan oma kysymyksensä, että olisiko TraFin avustuksen puolesta pitänyt sitten taistella ja yrittää kaikin keinoin pitää se hengissä muodossa tai toisessa. Itse ajattelen, että ei. Mielestäni harrastejärjestön ei tule toimia viranomaisena eikä sen talutusnuorassa. SIL:n pitäisi harjoittaa tiukkaa edunvalvontaa ilmailuviranomaisen suuntaan ja tämä edunvalvonta on ollut takavuosina vähän sitä sun tätä. Saada viranomaistehtäviin heiltä avustusta ja samalla puolustaa harrastajien etuja tunnetusti kohtuuttoman tiukan säädösympäristön suuntaan? Siinä on mielestäni sovittamaton ristiriita. On esitetty vastakkaisiakin mielipiteitä: taloudellisen puolen lisäksi pitkälle menevässä yhteistyössä saatiin vaikutettua asioihin harrastajien edun mukaisesti kun olimme automaattisesti samassa neuvottelupöydässä. Ihan hyviä perusteluita ovat nekin.

Jukka Salokannel