Otsikon perusteella lajien aseman pitäisi olla vahvoilla, ollaanhan juuri ilmailulajien oman liiton katon alla. Suomen Ilmailuliitto (SIL) on mennyt viimeiset vuosikymmenet "lajipää" edellä. Eli lajit ovat saaneet elää omaa elämäänsä käytännössä kokonaan luottamushenkilövetoisesti. Kunkin lajin toimikunta (mm. purjelento, moottorilento, laskuvarjo, eksperimental /ultrakevyt, liidinlajit, lennokit, …yms) on pyrkinyt edistämään omaa lajiaan ja saanut toimintaansa määrärahan SIL:n budjetista. Palkatut lajipäälliköt, joilla on kullakin useita lajeja paimennettavanaan, ovat enemmän tai vähemmän tiiviisti mukana lajin asioissa. Myös estämässä toimikunnan yltiöpäisiä ylilyöntejä, joskus taas vesittämässä hyvääkin ideaa.  Aina ei onnistu asioiden edistäminen vaikka hyvää tahtoakin olisi. Sellaisia komitean suunnittelemia kameleita tuppaa välillä tulemaan.

Toimikunnille on annettu ohjeet toimintansa raameiksi, mutta ne ovat tietenkin varsin pitkälle rahaliikenteen ja hallinnon menettelytapojen ohjeistusta. Rahaa toimikunnat käyttävät vaihtelevasti. Joissakin lajeissa raha valuu nopeasti kilpailutoimintaan tai ainakin sen lähelle. Eräät toimikunnat taas pihistävät pennejään niin, ettei varoja käytetä oikein mihinkään, ainakaan tärkeään tai kehittävään. Toimikuntien kokonaispottia Liiton budjetissa ei oikein voi sanoa ihan pieneksikään. Jaettuna usealle toimikunnalle, jotka käyttävät sen monin pieniin kohteisiin, varojen käyttö suuntautuu kokonaisuutena kuitenkin melko hyödyttömästi.

Pahempaa on kuitenkin SIL:n toiminnan sirpaloituminen. Yhtä yhtenäistä strategiaa on mielestäni mahdoton noudattaa lajien erilaisuuden ja niiden omien asioidensa perässä juoksemisen vuoksi. Lajien osalta itsekkyys on ymmärrettävää, oma suu on lähinnä. Yhteiset SIL:n asiat vasta niiden jälkeen, jos ollenkaan. SIL on jälleen valmistelemassa uutta strategiaa, vuosien mittaan muistaakseni jo kolmatta kertaa. Aiemmat strategiat ovat olleet lähinnä nimellisiä eivätkä ne ole aiheuttaneet havaittavaa muutosta Ilmailuliiton toimintaan. Nämä aiemmat strategiat ovat kaikilla toiminnan tasoilla vaiettu kuoliaaksi.

Liitto olemme me! Sitä lausetta on toistettu vuosikymmeniä. Mielestäni tuo on ollut aina potaskaa. Minulle liitto organisaationa on liiton toimisto ja luottamushenkilöjärjestelmä. Toimisto on palkatut henkilöt ja sitä lähellä puheenjohtaja ja hallitus. Muu luottamushenkilöjärjestelmä muodostuu lajitoimikunnista ja muutamasta erillistehtävää suorittavasta henkilöstä. Kun puhutaan Suomen Ilmailuliitosta organisaationa, siinä se mielestäni on. Tavallinen rivijäsen saa käyttää edustuksellisen demokratian nimissä ääntään, lähinnä jäsenilmailukerhojen kautta. Jäsenten mielipide-ilmasto ei nouse nykyisessä järjestelmässä oikeastaan ollenkaan esiin. Osittain se johtuu myös jäsenilmailuyhdistysten johdon heikosta sitoutumisesta SIL:n asioihin.

Mutta ne lajit. Tyytymätön mutina lajien piirissä on lisääntynyt. Moottorilentäjät ovat useammassakin eri porukassa käyneet keskusteluja oman moottorilentoliiton perustamisen mahdollisuudesta. Tyytymättömyys SIL:n on lisääntynyt, sillä rankkaa lajin viranomaissääntelyä vastaan olisi tarvittu jo vuosia aikaisemmin SIL:n antamaa edunvalvontatukea. Opettajakoulutus on SIL:n piiristä menetetty eikä jäljellä oleville kerhojen koulutusorganisaatioille ole saatu ajantasaista oppimateriaalipakettia aikaiseksi vanhentuneen SIL-PPL aineiston tilalle. Lisäksi polttoainejakelutilanne on edelleen "vaiheessa" ja SIL:n toimintaa ei ole pidetty asiassa ainakaan mitenkään ansiokkaana. Tosin tilapäinen torjuntavoitto ns. transponderipakossa on tunnustettava tältä vuodelta. Mutta lajin kehittäminen on muutakin kuin yksittäisten tulipalojen sammuttamista. Edunvalvonta ilmailuviranomaisen suuntaan on ollut SIL:n osalta luokattoman heikkoa.

Laskuvarjohyppääjillä on koko toiminnallinen pakka sekaisin. Ympäristölupamääräykset ovat puremassa todella kovaa. Hyppytoimintaan käytettävien lentokenttien jako näyttää menevän kokonaan uusiksi. Lajin tiivistäminen on kyllä muutenkin tarpeen, nykyaikainen hyppykonekalusto on lähinnä ammattikäyttöön tarkoitettua lentokalustoa, joten taloudelliset investoinnit ovat sen mukaiset. Hyppääjillä ei enää ole toimintaa paljoakaan säätelevää määräyskantaa, joten uudenlaisten toimintamallien hakeminen on nyt mahdollista. Hyppääjät ovat ilmoittaneet jatkossakin sitoutuvansa edelleen mukaan SIL:n toimintaan, mutta arkipuheet kertovat muuta. Tärkeät hyppymestarikurssit karkasivat jo pois Suomen Urheiluilmailuopistolta.

Liidinlajien määräykset kevenivät myös tänä vuonna. Itse asiassa liidinporukallakaan ei ole mitään, mikä edellyttäisi välttämättä toimintaa SIL:n piirissä. Ja heissähän on ollut vanhastaankin paljon Ilmailuliittoon kuulumatonta väkeä.
 
Onkohan liian pitkälle menevä oletus, että Suomen Ilmailuliittoa uhkaa lähitulevaisuudessa jopa hajoaminen, mutta vähintäänkin jonkinlainen uudelleenjärjestäytyminen? Mennäänkö meillä siihen, että lajiliitot ovat kukin omia liittojaan joita yhdistää pieni, yhteisiä asioita hoitava ja valvova keskusorganisaatio.

Mikä SIL:ssa sitten pitelisi? Yllättävää kyllä, ei suinkaan mikään järjestötoiminnallinen yhteishenki vaan pääosin kaksi seikkaa: FAI kilpailulisenssi sekä jäsenmaksuun sisältyvä tapaturmavakuutus, joka on selkeästi halvempi kuin vastaava yksityishenkilönä otettuna. Mutta en usko noiden asioiden pitelevän, jos lumivyöry lähtee.