Yhteystiedot

Jukka
Salokannel
15100 Lahti
040 123 4567

Purjelentomatkaa jo kurssilla (9.1.2012)

Viime viikkoina on kuultu, että purjelennon lupakirjakurssin sisältöä oltaisiin mulkkaamassa uusiksi. En tiedä kaikista muutoksista, mutta ainakin huomiota on herättänyt matkalento-osuuden lisääminen purjelentokurssiin. Siinä lennettäisiin joko 50 kilometrin matkalento yksin tai 100 km matkalento opettajan kanssa.

Minua tuo muutos oudoksuttaa. Harrastuspuoli tuskin on tällaista ehdottanut (eihän?), vaan ajatus on tullut ilmailuviranomaiselta. Sikäli outoa, että matkalentäminen purjelentokoneella on vain yksi purjelentoharrastuksen muoto. Jota kaikki eivät edes harrasta. Tämä into keskittyä matka- ja etenkin kilpailulentotoimintaan on muutenkin minua aina ihmetyttänyt. Ei niin, ettei tämä purjelentoharrasteen osa-alue olisi hienoa ja vaativaa. Mutta olen nähnyt pitkiä purjelentäjän harrastustaipaleita ilman, että henkilö olisi mitenkään painottanut matkalentämiseen tai olisi ollut siitä muutenkaan erityisemmin kiinnostunut. Purjelennossa voi joku tyytyä aina paikallislentoihin, suuntautua ehkä pilvilentoon, aalto- ja vuoristolentämiseen, taitolentoon tai toimia purjelennon opettajana. Räyskälän pikkusaunalla oikeat matkalentäjät pitäisivät ehkä tällaista purjelennon harrastajaa silti jotenkin puutteellisena?

Viranomaisen ei näiden kevyemmän pään harrastuslajien osalta tule mitenkään puuttua lajin harrastussisältöön. Ilmailumääräysten ja lajin koulutusohjelman tulee tukea ennen kaikkea lentoturvallisuutta. Joka tarkoittaa turvallisuuden, ohjaustaidon ja tärkeimpien menetelmien hallintaa. Plus niihin liittyvää teoriakoulutusta. Mutta lajin eri harrastusmuotojen valinta viranomaisen toimesta on arveluttavaa. Tietenkin jatkokoulutuksena voidaan vaatia lisäkoulutusta tai kelpuutusta.

Tulossa olevaan vaatimukseen matkalennosta purjelentokurssin puitteissa ovat kiitellen suhtautuneet innokkaat matka- ja kilpalentäjät. Tavallinen maakuntien kerho- ja lennonopettajaporukka sen sijaan paljon nuivemmin. Mutta se on siis huomattava, että ainakaan suomalaisesta harrastajaporukasta idea ei ole lähtöisin. Mikäli matkalentämisen koulutus olisi näin ollut tärkeää, olisi vaikkapa Suomen Ilmailuliitolla ollut mahdollisuus jo vuosikausia aiemmin sisällyttää tällainen matkalentoharjoite koulutusohjelmaan mukaan. Mutta eipä ole niin tehty. Koulutusohjelmana Suomessa käytetään SIL:n laatimaa ja viranomaisen hyväksymää koulutusohjelmaa. Koulutusorganisaatio voi hyväksyttää myös oman koulutusohjelmansa. Sellaisia ei taida olla, sillä SIL:n ohjelman käyttäminen on ollut kaikkein helpointa.

Takavuosina tavoiteltiin, että hyvä olisi jos lupakirjakurssilla saataisiin oppilas oppimaan lentämään termiikissä ilman suurempia vaikeuksia ja siis pysyisi kohtuullisella purjelentokelillä ilmassa. Näin hän saa omatoimista harjoitusta lupakirjan saatuaan ja tuki tarpeellista lentorutiinia ja varmuutta. Onko tämä tavoite jo nyt sitten saavutettu kauttaaltaan? Katseltuani vuosien ajan lupakirjan saaneiden tulokkaiden kurssin jälkeisiä lentoja, tässäkin tavoitteessa tuntuisi olevan vielä haastetta. Ja nyt matkalento-opetustakin halutaan siis vielä mukaan.
 
Jakautuukohan ajatus kahteen osaan: Purjelennon turvallisuuden lisäämiseen ja toisaalta harrastuksen mielenkiinnon ja sisällön parantamiseen.
 
Turvallisuutta tuollainen matkalento-osuuden lisääminen ei mitenkään lisää. Kokemattomat matkalentäjät ja liitomatkan ulkopuolelle syystä tai toisesta ajautuneet ne koneita särkevät. Pieni matkalentoharjoitus tai sen simulointi kentän lähialueella ei riitä näitä tapauksia poistamaan. Harvemmin mitään vakavaa sattuu (romua lukuun ottamatta), mutta näitä tapauksia on vuosien mittaan ollut paljon. Lyhyt matkalennon simulointi purjelentokurssilla ei tuo vielä mitään varmuutta, muutakin opittavaa on tarpeeksi. Mikään ei kuitenkaan tähänkään asti ole estänyt lentämästä tällaista harjoitusta nykyiselläkään koulutusohjelmalla. Aikaa, sopivia koneita ja kelejä sattuu kohdalle vain harvoin juuri purjelentokurssin kohdalla. Niitä on silti joskus lennetty, ja mikäpä siinä, välähdys matkapurjelentoon on ollut varmasti antoisaa.
 
Purjelennon kiinnostavuuden lisääminen on sitten toinen juttu. Pakkohan tämä on sanoa: Suurelle osalle purjelentokurssilaisia kurssi on muutenkin vaativa taipale (ja ehkä jännitys- ja kauhumaraton?) täysin uuden asian parissa, jossa mikään ei ole entuudestaan tuttua. Odotukset ennen kurssia ovat saattaneet olla kovat. Kauniita koneita leijumassa upeiden maisemien yllä enkelimusiikin soidessa? Todellisuudessa purjelentokurssi on hidasta tahkoamista enimmäkseen maassa vuoroa odotellen ja konetta siirrellen. Oppimassa lentämisen alkeita, jotka tuntuvat olevaa samaa vaikeusastetta Kiinan kielen opiskelun kanssa. Ehkä ei näin huonosti aina, mutta ennakkoon asetetut mielikuvat ovat liian usein osoittautuneet vääriksi.
 
Purjelennon ongelma ulkopuolisen silmin nähtynä on epämääräinen mielikuva lajista: Mihin lähden mukaan jos aloitan purjelennon? Venyvät ja vanuvat kurssiajat (kovin monista eri syistä). Jos ja kun sitoudun ensin kurssiin ja sitten lajin harrastajaksi, suljenko jotain muuta elämästäni pois? Mitkä ovat lajin kustannukset todellisuudessa ja pitkällä aikavälillä? Minkälaista on toiminta kerhossa ja jos se ei kuitenkaan kiinnostaisi, voinko pelkästään lentää? Kysymyksiä on paljon lisääkin ja valitettavasti niihin kaikkiin on kovin monenlaisia vastauksia.

Olen ihmetellyt mikä tätä purjelentoa oikein vaivaa? Siihen on vuosien aikana panostettu suomalaisen harrasteilmailun mittakaavassa todella paljon. Suomessa on purjelentokalusto maailman huippuluokkaa, johon investoiminen on tietysti sitonut voimia ja rahaa. Kuitenkin koneilla voitaisiin lentää ainakin tuplasti nykyistä enemmän. Myöskään purjelentokentistä ei ole mitään pulaa, päinvastoin, taloudellista voisi olla jopa enempi keskittäminen. Lajin valtionavut ovat kohdallaan, tuleehan niistä periaatteessa iso palanen Suomen Ilmailuliiton ja Suomen Urheiluilmailuopiston kautta purjelennollekin. Suomeen on haettu ja saatu usein purjelennon arvokisoja. Purjelentokurssin teoriaosuuden suorittamista varten on kehitetty mittavin panoksin (mm. Euroopan Sosiaalirahasto) valtakunnallinen verkkokoulutusmahdollisuus. Suomen Urheiluilmailuopisto on jättänyt muiden lajien koulutusta vähemmälle ja siirtänyt panoksia purjelentoon, investoinut purjelentokoneisiin, leireilyyn ulkomailla ja palkannut henkilöstöä. Joitakin vuosia sitten SIL:n asettama työryhmä laati uusien purjelentäjien jatkokoulutusta ja valmennusta varten koulutusjärjestelmän, josta SIL:n ja Urheiluilmailuopiston tuella piti tulla valtakunnallisesti kattava kehitysohjelma. Sen lanseeraamista ei kuitenkaan enää jaksettu viedä yhteisesti eteenpäin.
 
Moni laji ja harraste olisikin heilahtanut eteenpäin noilla panoksilla ja tuntuvasti. Purjelennon osalta mikään ei ole muuttunut ainakaan 25 vuoteen. Peruskoulutuksen vähäisyys "ukkouttaa" lajia edelleen ja pitää harrastajajoukon koko ajan hitaasti pienenevänä. Purjelentolupakirjojen määrä on pudonnut alle vuosikymmenessä useilla sadoilla. Määrä oli vähäinen jo aiemmin, nyt tuon vajeen paikkaaminen edes entiselleen on vuosien työ.
 
Purjelennon harrastusmuodoista kilpalentämistä on pidettävä vaarallisena urheilulajina.  Purjelentokilpailuissa lentäminen lentosääntöjen mukaisina toteutuu korkeintaan rimaa hipoen. Mutta vakavia onnettomuuksia on tapahtunut muutenkin. Yhteistä kaavaa niillä ei ole, mutta kaikki tapaukset ovat sattuneet kokeneille purjelentäjille. Toisena piirteenä on ollut suomalaisesta "arkilentämisestä" poikkeavat olosuhteet.

Olisiko yksinkertaisesti niin, että purjelennossa on nyt keskitytty vuosien ajan "urheiluun" ja kilpailemiseen ja kovatasoisen lentokaluston perässä juoksemiseen? Perusharrastajien ja tulokkaiden näkökulma on jäänyt kakkoseksi. Peruslentokoulutus on kerhoissa jäänyt toissijaiseksi, vaikka juuri siihen tulisi voimavarat suunnata. Suomen Ilmailuliitto on laiminlyönyt tämän perustason toiminnan tukemisen. Opettajapula on krooninen riesa, mutta pienistä koulutusmääristähän sekin perimmältään johtuu. Kun uutta väkeä on tullut mukaan minimaalisen vähän, ei opettajiksi halukkaitakaan enää lopulta löydy tarpeeksi.

Että on hiukan vaikea uskoa yhden matkalennon pätkän purjelennossa lisäävän sen paremmin turvallisuutta kuin lajin kiinnostavuuttakaan.