Lentoturvallisuudesta (2.5.2012)

Harrasteilmailun lentoturvallisuudesta on puhuttu taas paljon ja ihan aiheesta, vakavia onnettomuuksia on sattunut muutamana viime vuotena aika paljon. Kaikenlaisia syitä on pohdittu ja niinhän sitä pitääkin, analysointi kannattaa. Onnettomuuksien tutkiminen ja niihin johtaneiden tapahtumien julkistaminen ei silti jostain syystä tunnu mitenkään vaikuttavan onnettomuuksia vähentävästi. Tai mistä sen tietää, asiaahan ei pysty oikeastaan mittaamaan. Silti samantapaisista syistä sattuu yhä uudelleen samanlaisia onnettomuuksia; hallinnan menetys, huonoon säähän lentäminen, polttoaineen loppuminen, laskun mokaaminen jne.
 
Nämä ovat eräänlaisia laajoja ja yleisiä syitä. Kuitenkin jokainen tapaus on omansa ja tapahtumaketjut ovat harvoin aivan samanlaisia, joten yhteisiä nimittäviä tekijöitä on vaikea löytää. Tieteellinen ja insinöörimäinen lähestymistapa on pitkälti yksityiskohtien selvittämistä, ja ne taas poikkeavat paljon toisistaan. Onnettomuuksien keskinäinen vertailu ja opin kaivaminen sitä kautta on mielestäni vaikeaa.

Tarkennan, että nyt puhutaan harrasteilmailusta. Sen rinnastaminen ammatti-ilmailuun on mielestäni heiveröisellä pohjalla ja harrastelu on muutenkin lähes kokonaan oma maailmansa. Ammattilaisilla on koko toimintaketju alusta loppuun suunniteltuna, siellä on palkkaa nauttivat ammattilaiset ketjun jokaisella sektorilla.  Tuon kaiken maksavat asiakkaat. Ketju pettää vain harvoin, sillä ammattiylpeyttäkin vielä löytyy ja ihmiset tekevät työtään leipänsä eteen.

Harrasteilmailussa kaikki on toisin. Jo lähtökohdat ovat kuin Honkkarin hyllystä. Koneet ovat museotavaraa tai muuten heppoisinta laatua ja ne ovat suunniteltuja kevyeen sunnuntailentämiseen hyvässä säässä tavallisen pulliaisen viikonloppupuuhasteluna. Koulutus on ehkä riittävää sellaiseen, mutta tosipaikan tullen sittenkin minimitasoa. Maksaja on harrastaja itse ja kovin vastahakoinen muuttamaan mitään minkä joutuisi maksamaan, välttämättömyyden lisäksi. Tämä on kärjistys, muttei kaukana totuudesta. Kaikki toiminta hoituu silti koko ajan keskinkertaisuuden yläpuolella, onneksi, mutta turvatakuita ei todellakaan ole.

Asenteista puhuminen ihmetyttää. Minulle asenteet ovat halua tehdä asiat oikein. Halusiko kukaan onnettomuuksissa mukana ollut tehdä tahallisesti väärin tai riskejä ottaen? Eiköhän enemmänkin ole ollut kysymys osaamattomuudesta, tietämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta. Asennevamma muodostuisi piittaamattomuudesta ja tahallisuudesta. Sellainen on kokemukseni mukaan sittenkin melko harvinaista.

Näkisin lentoturvallisuuden parhaat eväät näin:

•    Kiire pois!

Anna itsellesi aikaa niin lennolle valmistautumisessa kuin lennollakin. Älä välitä mistään painostus- tai kiirehtimistekijöistä vaan tee asiat omaan tahtiisi. Kun kokemusta karttuu, voi ripeys lisääntyä, mutta se on eri asia kuin kiire.

•    Valmistaudu kunnolla

Lennonsuunnittelun merkitystä ei voi liikaa korostaa. Huomio kiinnittyy lisäksi aina näistä puhuttaessa erityisesti operatiiviseen lennonsuunnitteluun sekä lentosuunnitelmaan. Ne ovatkin tärkeitä, varsinkin pitkillä lennoilla ja valvotussa ilmatilassa. Mutta kiinnitä myös huomiota lyhyenkin paikallislennon suunnitteluun eli käy lento mielessäsi etukäteen ja mukaan myös vaihtoehtoinen suunnitelma B. Käytä tunnettuja ja yleisiä menetelmiä säännönmukaisesti, poikkea niistä vain jos se on todella välttämätöntä. Voit jokaisella lennolla kouluttautua ja kehittää taitojasi, mieti siis ennakkoon miten.

•    Kunnioita säätä!

Harrastusilmailija harrastaa etupäässä tavallisilla koneenrimpuloilla, eikä harrastaja itse ole useimmiten mikään liikennelentäjä. Huonon sään tullessa vastaan käänny ilman ”katsomisia” heti takaisin hyvän sään suuntaan. Sallitut minimit kannattaa unohtaa, oikeasti ne ovat erittäin vaikeita lentokelejä. Kovat tuulet voivat olla myös hyvä syy jättää lentämättä. Toisaalta, jos meillä yleisiä navakoita tuulia aina väistelee, muutoin hyviä lentokelejä menee hukkaan. Harjoittele opettajan kanssa ja ilman erilaisissa tuulissa laskeutumisia. Runsaasti. Käytä koko lentokausi lentämiseen. Tapana on, että keväällä hössötetään, elokuussa lentokentät ovat jo tyhjillään. Vaikka varsinaisen talven jättäisikin väliin, on kelvollisia olosuhteita silti vähintään puoli vuotta.

•    Harjoittele systemaattisesti

Ilmailu saattaa tuntua varsinkin vasta-alkajalta vaikealta ja oma suoritus epävarmalta. Siksi lentämiseen tulee helposti mukaan pientä pelkoa. Ehkä parempi termi on tarpeeton jännittäminen. Tämä ongelma poistuu vain harjoittelemalla. Monen monituista kertaa on kuultu ilmailijan omana käsityksenä, että hän on normaalia heikompaa ainesta ja siksi ei ehkä opikaan. Roskaa! Harjoittele itsenäisesti ja opettajan ohjauksessa. Kokeile ja analysoi niitä epävarmuutta aiheuttavia asioita. Tee useita laskuja aina kun voit ja harjoittele koneen käsittelyä. Tee aina varovaisesti, mutta lisää haastetta koko ajan, muuten kehitystä ei tapahdu. Älä kuitenkaan ylitä itsesi ja lentokaluston rajoja, sitä tässä ei haeta. Tee jotain harjoituksia joka lennolla ja erilaisissa olosuhteissa. Suhtaudu kuppilajuttuihin ja ”pikkusaunan tarinoihin” kriittisesti, niissä on aina hyvänmiehen ja – mielen lisää. Opiskele ja kertaa oman lajisi tietopuolista osaamista. Niiden osaaminen on suomalaisen ilmailijan heikko kohta.

•    Älä esittele osaamistasi

Kiusaus on suuri näyttää maassa tai lennolla mukana oleville upeita suorituksiasi. Asia on tunnettu ilmailun alkuajoista saakka ns. ”kotikoivun syndroomana”. Siihen koivuun on moni kapsahtanut. Tilanne karkaa helposti käsistä! Lentokentillä ”näyttäminen” häiritsee muuta liikennettä ja myös ärsyttää muita sekä näyttää huonoa esimerkkiä. Hyvä lentäminen on vähäeleistä puuhaa.

Tässä oli vain pääotsikot, joiden alle voisi kirjoittaa auki paljonkin lisää aihetta tarkentavaa. Mutta ajattele itse ja tee vaikka oma listasi asioista, joita juuri Sinun täytyy kehittää. Ja etene sen mukaan. Lisäksi uskon, että nämä pääotsikot sopivat periaatteessa ilmailun lajille kuin lajille, ja sisältöä sitten lajin mukaan soveltaen.

Jukka Salokannel